top of page

Unohditko sinäkin tarkistaa tämän asian kiinteistössäsi? Se voi käydä yllättävän kalliiksi.

  • Writer: Varsinais_suomen Rakennehuolto Oy
    Varsinais_suomen Rakennehuolto Oy
  • 18.5.
  • 3 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 23.6.

Moni kiinteistönomistaja saattaa vuosittain unohtaa yhden tärkeimmistä asioista kiinteistöjen kunnossapidossa.


Toisin kuin esimerkiksi terassi tai ulkoverhous, joita ohitat päivittäin ja huomaat heti, jos niissä on huollon tarvetta, katto jää helposti unohduksiin. Sitä ei katsota, koska sitä ei näe – eikä se siksi muistuta olemassaolostaan.


Mutta vaikka se ei näy, se on koko kiinteistön tärkein suoja. Katto on rakennuksen kriittisin yksittäinen osa.

Jos se pettää, seuraukset ulottuvat kaikkialle – eristeisiin, seiniin ja lopulta sisäilmaan.


Silti moni huomaa katon kunnon vasta sitten, kun vettä alkaa valua sisälle.


Saamme usein soiton asiakkaalta: “Nyt tulee vettä sisälle, tarvitsen apua heti.”

Monesti käy ilmi, ettei kattoa ole tarkistettu vuosiin.

Vuotokohdat löytyvät yleensä läpivientien tiivistyksistä tai väärin tehdyistä asennuksista.

Vesi on yleensä ehtinyt valua eristyksiin jo pitkään ennen kuin se näkyy sisälle.


Unohtuneet muutaman sadan euron tarkistukset muuttuvat helposti tuhansien eurojen korjauskustannuksiksi.


Monesti omistajat sanovat: “Kyllä tästä omasta huolimattomuudesta joutuu nyt maksamaan.”

ree

Katossa ei ole kyse vain ulkonäöstä – se suojaa koko kiinteistön.

Sen kuntoa ei kannata jättää arvailujen varaan.

 

Katot näyttävät usein toimivan vuodesta toiseen ilman ongelmia, joten miksi siis huolestua?

 

Mutta tiesitkö, että hiljalleen vuotava katto voi aiheuttaa vakavia vaurioita rakenteille, eristeille ja sisätiloille? Remonttilasku voi helposti nousta tuhansiin euroihin.

 

Kuinka monta kattoa on riskissä?

Käymme vuosittain kymmenillä katoilla ja vain murto-osalla on yleensä läpivientien ja jiirien tiivistykset kunnossa. Suurin osa katoista on jatkuvassa vuotoriskissä, vaikka ne näyttivät hyvältä maasta katsottuna.

 

Rakennustutkimusten mukaan jopa 30 % suomalaisista katoista kärsii jossain määrin tiivistysongelmista – todellinen luku voi olla tätäkin suurempi.

 

Usein kyseessä ovat vanhemmat katot, joilla huolto on jäänyt vähäiseksi tai rakentamisessa on oltu huolimattomia ja asiat ovat tehty vähän sinnepäin.

Katon ikä, asennuksen laatu ja sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi kattovuotojen riskiin.

 

Oletko miettinyt, minkä ikäinen oma kattosi on?

Onko katollasi jiirejä tai läpivientejä?

Milloin viimeksi ne on tarkistettu?


ree

 

Kattovuodon kustannukset voivat yllättää

Tilastojen mukaan kattovuodon korjaaminen maksaa keskimäärin 2000–5000 euroa riippuen vahinkojen laajuudesta. Jos vuoto on jatkunut pitkään, vahingot ja kustannukset kasvavat nopeasti.

 

Miksi vuoto jää usein huomaamatta?

Suomessa yleisin syy kattovuotoihin ovat läpivientien ja jiirien tiivistysten puutteet. Katolla olevat läpiviennit, saumaukset ja kiinnikkeet hapertuvat ja kuluvat ajan myötä, jolloin vesi pääsee tihkumaan vaivihkaa rakenteisiin.

Vuoto havaitaan usein vasta, kun vesi on päässyt imeytymään rakenteisiin niin pitkään, että niiden imukyky on loppunut ja sisätiloihin alkaa valua vettä sekä muodostua kosteusjälkiä tai homevaurioita.


Vesi ei valitettavasti  ilmoita itsestään, ennen kuin rakenteet ovat jo märät.

Tiesitkö, että suurin osa kattovuodoista alkaa paljon ennen kuin ne huomataan?

Silloin ei enää puhuta "kuntokartoituksesta".

Silloin puhutaan rakenteiden kuivauksesta, homeesta ja remonttilaskuista.


Vakuutus ei korvaa huollon laiminlyönnistä johtuvia vuotoja.

Kattovuodot katsotaan yleensä huollon puutteesta tai asennus- ja rakennusvirheistä johtuviksi, eikä korvausta myönnetä näissä tapauksissa.


Monet luulevat, että vakuutus kattaa kattovuodot – mutta se ei yleensä pidä paikkaansa, ellei kyseessä ole äkillinen, ennakoimaton tapahtuma (esim. myrskytuuli tai puu kaatuu katolle).

 

Pelkkä katon puhdistus tai maalaus ei poista vuotoriskiä.

Vaikka katto olisi hiljattain puhdistettu tai maalattu, voivat tiivisteet silti olla huonossa kunnossa. Säännölliset tarkistukset vähintään kaksi kertaa vuodessa ovat paras tapa estää ongelmat.


ree

 

Näin pidät kattosi hyvässä kunnossa:

  • Tarkista katto silmämääräisesti kaksi kertaa vuodessa (keväällä ja syksyllä).

  • Poista roskat, lehdet ja oksat katolta sekä ränneistä säännöllisesti.

  • Tarkista läpivientien ja jiirien tiivistykset, erityisesti talven jälkeen.

  • Korjaa pienet ongelmat heti ennen kuin ne kasvavat isommiksi.

  • Käytä vain luotettavia tiivistysaineita jotka kestävät vaihtelevissa sääolosuhteissa.

  • Muista työskennellä katolla aina turvallisesti.

 

ree

Varmista kattosi kunto helposti ja veloituksetta

Jos katolla liikkuminen tuntuu epävarmalta, käytä aina ammattilaisen apua.

Varsinais-Suomen Rakennehuolto Oy on valtuutettu kattotiivistysten erikoisosaaja, ja tarjoamme vuosittain rajallisen määrän ilmaisia katon kuntokartoituksia. Kartoituksen yhteydessä teemme pienet tiivistyskorjaukset veloituksetta ja takuutyönä tarjouksen voimassaoloaikana.

 

Näin vältät vuotoriskin helposti – ennen kuin se muuttuu kalliiksi remontiksi.

Jos haluat varmistua kattosi kunnosta, voit tutustu Rakennehuollon tarjoukseen alla olevasta linkistä. Näin vältyt turhilta korjauskustannuksilta ja voit olla varma, että kattosi kestää myös tulevat vuodet.

 
 

VARSINAIS-SUOMEN RAKENNEHUOLTO OY

Luotettavaa Kiinteistöhuoltoa 

Toimisto: Joensuunkatu 7, Salo

Y-tunnus: 2935777-5
rakennehuolto@gmail.com

0503040001

NicePng_google-png_6167495.png
  • Instagram
  • Facebook

Tiilikaton maalaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Peltikaton maalaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Huopakaton pinnoitus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattohuolto Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Katon maalaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Peltikaton pinnoitus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Vuotava katto Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattovuoto Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Tiilikaton pinnoitus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Tiilikaton pesu Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Peltikaton pesu Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattotiivistys Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Katon korjaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattovuodon korjaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Sammaleenpoisto katolta Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Tiilikaton puhdistus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Tiilikaton myrkytys Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Tiilikaton pesu ja pinnoitus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Peltikaton pesu ja maalaus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Elaproof Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattoremontti Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Kattotyöt Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Elaproof-pinnoitus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Katon puhdistus Turku-Salo-Varsinais-Suomi – Paine- ja kuumavesipesut Turku-Salo-Varsinais-Suomi

© 2025 by Varsinais-Suomen Rakennehuolto Oy. All rights reserved.

bottom of page